pohdin illen kanssa tänään, miten mä kertoisin sen että miks mä
rakastan blogeja. tuloksena aika lyhyt, mutta ytimekäs vastaus:
tykkään seurata muiden ihmisten elämää (toisin sanoen siis olen
kyylä) ja lisäksi ottaa myös vaikutteita heiltä omaan elämääni,
pukeutumiseeni sun muuhun. blogit sivistävät, jos näin voi sanoa.

itte alotin täällä bloggailun näköjään -08 maaliskuussa, tosin
todella epäsäännöllisesti näköjään oon kirjottanut jotain. mutta
kuitenkin alotin, kun muillakin kavereilla oli sellanen niin pitihän
mullakin olla. vasta nyt, noin reilun puolen vuoden aikana on mulle
auennut se, miks mä tätä kirjotan. kirjotan sekä itteni että teijän
takia. haluun kertoa, mikä mua harmittaa ja mikä on ihanaa, haluun
valaista teille mua itteäni sisältäpäinkin senkin varjolla että te tuomitsette
mut. haluun antaa teille jotain, josta voitte ehkä saada vaikutteita.

luen milloin kenenkin blogeja, meen ensin jonkun tutun blogiin ja
katon vaikka hänen suosikkiblogeistaan jonkun ja alan lukea. ja
sitten katson että ketkä lukee kyseistä blogia virallisesti ja alan
lukea sen blogia, jos se vaikuttaa kiinnostavalta. kätevää? okei
selitinkö taas hiukan vaikeesti. no, ei voi mitään.

tähän samaan aattelin ottaa ton seuraavan rakkauden kohteen,
nukkumisen, että tästä sais ees kiitettävän postauksen.

mie liian usein unohdan nukkua. teen kaikkea muuta iltasin ja en
koskaan nuku koulupäivisin niin paljon tunteja kon miun pitäisi nuorena
nukkua. se ei silti muuta sitä, etteikö musta ois ihanaa nukkua.
viikonloput pyhitän yleensä kokonaan nukkumiselle ja dataamiselle.
se on sitä mun rentoutumista, ihan sama mitä muut ajattelevat. ja
jos en nukkuisi viikonloppuna, niin nukahtaisin ihan varmana kesken
koulupäivän heti maanantaina.

nukkuessa mulla pitää aina olla villasukat, jotka potkin jalasta pois
ennen kuin nukahdan. mutta ne pitää silti aina olla, vaikka vaan
sen takia että saisin nyhvätä ne pois. ja sitten mulla pitää olla ehkä
joku tyyliin t-paita, ettei oo liian kuuma eikä liian kylmä. sillon en
nuku hyvin, ja aamulla ärsyttää.

tästäkin tuli lyhyt, vaikka tää käsitteli jopa kahta asiaa ! mutta niin.
meen tästä katsomaan euroviisujen pisteenlaskua, jos vaikka suomelle
tippuisi muutama piste.