Niin se vain menee: loma lähestyy loppuaan ja tuntuu ettei koko
kesäloman aikana ole ehtinyt tehdä mitään. Loman viimeiset
päivät vietetäänkin valittamassa siitä että koulu alkaa pian.

Nyt kun rupeaa tarkemmin pohtimaan mun kesääni, huomaa,
että olen tosiaan ollut aika epäaktiivinen. Lomapäivät kuluivat
lähinnä tietokoneella yömyöhään istuskeluun ja kahvilatöihin.
Aktiivisia päiviä lomaani mahtuu vain muutama. Vituttavaa.

Olin pariin otteeseen yötä Julialla joko heijän kotona tai mökillä.
Oli kivaa päästä vaihteeksi kalastamaan ja juttelemaan ystävän
kanssa. Toki me oltiin koneellakin (silloin kun oltiin yötä heidän
kotona), mut se on eri asia dataako yksin vai kaverin kanssa.
Mökillä ei koneiltu ollenkaan, soitettiin kitaraa ja bassoa ja juteltiin
tyypillisestä nuorten tyttöjen aiheesta: pojista. Lisäksi meillä oli
kansio, johon kirjoitimme ja piirsimme kaikkea maan ja taivaan
väliltä. Toivottavasti  ensi vuonna löydämme sen kansion jostain
ja saamme hymyillä viime kesälle ja sen muistoille.

Yksi aktiivisimmista ja ihanimmista kesälomapäivistä oli 19.7,
kun vihdoin ja viimein näin Helloweenin livenä. Sitä päivää
en tosiaan unohda koskaan (onhan mulla siitä parisensataa
kuvaa koneella 8D) : Me lähdettiin joskus puolenpäivän maissa
tätini kanssa meiltä ja poikkesimme hakemaan Julian kotoaan.
Matka oli tosi pitkä - no okei, kolmisensataa kilometriä - mutta
perillä meitä odotti jokin, mikä korvaisi perseen puutumisen ja
matkan järjestelyn vittumaisuuden. Keikka oli lyhyen elämäni
kohokohta ja kuten jo totesin, en unohda sitä koskaan.

Ja sitten ne ei-aktiiviset päivät... Niistä ei oikeastaan oo mitään
kerrottavaa. Yksitoikkoista ja laiskaa elämää, mihin kyllästyy
nopeasti - olen meinaan jo kurkkuani myöten täynnä makoilua
ja loman loppuangstia.

Älkää tuhlatko lomanne loppupäiviä masentavaan
koulu alkaa pian-jumputukseen. Tehkää jotain!

kirjoitus syntyi näiden biisien soidessa:
Nirvana - Seasons in the sun (cover)
Bryan Adams - Summer of '69
X-Japan - Tears
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------