no höh, en mennykkään kattomaan pokémonia. jäin ihailemaan
ninan blogia ja sieltä erityisesti yhtä piirrosta, joka kuvas meitä,
shanittajia. sitä katellessa mulle tuli outo olo, kun mietin miten kauan
tonkin kuvan luomisesta on ja mitä kaikkea mulle ja muille onkaan
tapahtunu ajan kuluessa.

mie demitin ton piirroksen aikaan melko ahkerasti. tuli pyörittyä
darren shan-keskustelussa tosi paljon, sieltä toi kuvakin juontuu.
olin tuolloin aika erilainen persoona. tai, ehkä on väärin sanoa noin,
pitäisi varmaan sanoo että mua vaan kiinnosti erilaiset asiat tuolloin.
nyt mie oon muuttunut.

mulle on tapahtunut paljon asioita, sekä hyviä että huonoja. huonoista
esimerkkinä voidaan pitää sitä että miun isä on alkoholisti ja se on
suoraan sanottuna juonut itseltään järjen pois. toki me ollaan yritetty
auttaa, saada se irti viinasta, mut ei siitä mitään tuu. kaikki on jo koitettu.
isä on tuollainen, ja pysyy tuollaisena. ei se itse halua muuttua, edes
sen lasten takia.

no, nyt kun tuli mainittua huonoista asioista esimerkki niin kai niistä
hyvistäkin olisi ihan hienoa kertoo. hmm... yks todella hyvä asia on ainakin
se, että löysin tieni musiikkiin. ilman sitä en välttämättä enää ois tässä.
miun elämäni suurin haave ois voittaa esiintymispelko ja esiintyä yleisölle
menestyneenä muusikkona, jota kunnioitettais ja joka ois täysin oma ittensä.
paljon vaadittu, mutta son saavutettavissa, tiiän sen.

elämä vaan menee etiäppäin, vaikka me ihmiset ei sitä hoksatakkaan vasta
kuin tällasina hetkinä kun vaikka kattoo jotain vanhaa piirrosta tai valokuvaa.
sit voi pysähtyy miettimään, mitä kaikkea onkaan tehnyt ja saavuttanut, onko
muuttunut ihmisenä ja millälailla.

sitten kun mie oon aikuinen ja mulla on lapsia, aion kerätä paljon muistoja,
kuvia ja muita tavaroita, jotta miun lapset sais sitten kuunnella millasia he itte
olivat ihan vauvana ja sillain.

aika kultaa muistot, sanotaan.
ja mä uskon että se pitää ihan täydellisesti paikkansa.